Tämä kansa sentään osaa pitää housunsa jalassa ja Suomessa päivittäin vilkkuvia persvakoja näkyy todella harvoin. Sitäkin useammin näkyy sitten 360-vyölaukkuja mallia laardi, joita lyhyet paidat eivät onnistu peittämään. Housut ei siis todellakaan ole tippumassa jalasta. Täällä ei margariinia tai voita käytetä, joten pöksyt vedetään jalkaan ilmeisesti ojentajien voimalla.

Pari viikkoa sitten kävin maaseudulla katselemassa perhosia ja siellä ei kyllä paljon pontsoja näkynyt. Pidemmät välimatkat, enemmän liikuntaa ja vähemmän multikansallisia yrityksiä tunkemassa Brazilialaista sokeria joka paikkaan. Kyllä sielläkin sai sokeriöverit vedettyä jos siltä tuntui. Jostain kumman syystä, tuore juuri pyydetty lohi maistui kuitenkin paremmalta veden kera.

Täällä kaupungilla pyöriessä tulee suorastaan yökötys kaikkea makeaa kohtaan. Tuo yökötys kasvaa sitä mukaa kun tajuaa normaalivartaloisen vanhan naisen olevan yhtä harvinainen kuin kesyyntynyt huuhkaja jalkapallostadionilla. Minulle on tulllut outo himo tökkiä reilusti ylilihavia ihmisiä vatsaan juuri kun he ovat syömässä jotain epäterveellistä. Tuo tökkäisyn jälkeen haluaisin kysyä: “Oletko TÄYSIN varma, että haluat syödä tuon?”. Toistaiseksi olen pystynyt hillitsemään itseni, mutta kuinka pitkään pystyn säilyttämään malttini jää nähtäväksi.

Uusin trendi täällä ovat kiinalaiset, “syö niin paljon että voit pyöriä takaisin autolle” -buffet ravintolat. Kahdella ja puolella eurolla voi vetää niin paljon kun vyölaukkuun mahtuu. Jo pelkkä rasvan haju pitää tämän lautaperseen kaukana noista paikoista. Jos joku asia herättää kuvotusta niin se on tuo kaiken mahdollisen friteeraaminen rasvassa. Vielä kun tuosta ihran hajusta ja mausta saa nauttia vaatteissa ja röyhtäyksissä seuraavat pari päivää niin syön mielummin keittiössä viliseviä torakoita murojen kanssa.

Itse en usko, että tämä kansa koskaan välttämättä himoitsi Cokista yms. sokerituotteita. Isoveli pohjoisessa on kuitenkin opettanut huoneille tavoille ja sieltä tuleva valtavat markkinointikoneistot ovat pitäneet huolen, että kaikki tietävät puna-valkean logon, mutta harva tietää sokerin haittavaikutuksista.

Seuraavat pari väittämää menevät puhtaasti arvailun puolelle. Täällä näkee paljon ihmisiä joilta on amputoitu joku ruumiinosa. Voisiko se johtua hoitamattomasta diapeteksestä? Voisiko suuri sokerillisten virvoitusjuomien kulutus johtua ylikansallisista yrityksistä. Nuo yritykset omistavat myös KAIKKI pullotetut vesimerkit, joten he voivat rauhassa hinnoitella sokerijuoman hinnan siten, että tavallisesta kadun kulkijan mielestä on tyhmää ostaa vettä. Täytyy myöntää että itsestäkin tuntuu tyhmältä ostaa litra vettä, kun se maksaa 60 senttiä (puoli litraa maksaa melkein saman verran). Jos puhutaan vesihuollon yksityistämisestä ja sen uhkakuvista niin täällä se on jo arkipäivää, kukaan ei vain tiedosta sitä.

Toki kuka tahansa voi milloin tahansa ostaa Coca Colalta 20 kiloa vettä 80 sentillä. Ongelma onkin siinä, että mihin hittoon sen veden tunkee kun vöylaukku, joka on jo täynnä ihraa, painaa jo saman verran. Helpompi ostaa pieni kierrätyskelvoton muovipullo Cokista ja varastoida se hyvään talteen navan kohdalle.

Kuva 1. Ciel on lyhennys sanasta Cielo, joka tarkoittaa taivasta. Coke, heaven on earth.
Kuva 2. Meidän vesivarastomme

(Lupaan myöhemmin kirjoittaa kuluttamisesta ja kierrättämisestä täällä Meksikossa. Niissä molemmissa me suomalaiset olemme terävintä kärkeä, sekä hyvässä että pahassa. )