Lopussa itetehty video normipäivästä Meksikossa. Luen kuitenkin ensin kuinka nämä lammikot syntyi. Luonnonmuokkaamien maauimaloiden syntyhistoria 65 miljoonaa vuotta sitten Mount Everestin kokoinen meteoriitti iskeytyi maahan reilun 70 000 kilometrin tuntivaihdilla, tuhoten 70% kaikesta elämästä. Samassa rytäkässä kuolivat myös dinosaurukset. 70-luvulla PEMEX, meksikolainen öljy-yhtiö tutki Yucatanin niemimaata öljyn toivossa. Yritys löysi merestä jälkiä kraaterista, joka oli [...]
Aikaa voi tuhlata monenlaiseen asiaan, mutta sairastelu on ehdottomasti yksi niistä paskimmista vaihtoehdoista. Edellinen ruokamyrkytys, ruokamyrkytys numero 3, vaati veroina lohjenneen hampaan ja kipeän kyynerpään, joka edelleen vihoittelee. Tällä kertaa tauti on toistaiseksi vienyt vasta aikaa ja muutaman kilon elopainoa. Nuo oireet ovat jo entuudestaan tuttuja. Koska vaivoja on päässyt taas kertymään taitaa huomenna olla [...]
Ilmeisesti se kesä on nyt tullut, koska kaksi merkittävää tapahtumaa osui samalle viikonlopulle. Korkkasin juuri leijonan ja askin Panttereita, sillä jotkut kliseet ovat vain sen arvoisia. Kirjoittelen myöhemmin tiivistelmää opiskelusta ja muutenkin ajasta Guadalajarasta, mutta nyt taidan vain ottaa rennosti. Juhannus siis tuli, mutta ei se vaan ulkomailla ole sama juttu. Kun on toisella puolella [...]
Meksikolaisen poliisin vakiovaruste kadulla on luotiliivi. Oli kyseessä sitten liittovaltionpoliisi tai rutisevia shimanon vaihteita vääntelevä pyöräpollari, niin 5 kiloa metallia suojaa rintaa ja selkää. Se saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta Meksikon tapauksessa kyse taitaa olla enemmän politiikasta kuin itsesuojelusta. Muutaman kuukausi sitten olin kotibileissä, kunnes päätin pistäytyä viereiselle aukiolle ottamaan kuvia. Siellä viereistä hallituksen rakennusta vartioiva [...]
Näyttely sujui tosi hyvin ja kaikilla oli todella mukavaa. Ilta päättyi muutamaan kaljaan paikallisessa kantiinassa. Edellisen postauksen mutinoille en voi enää kuin hymyillä (laitetaan ne vaikka väsymyksen piikkiin), sillä viikosta jäi todella täydellinen fiilis. Paljon uusia kavereita ja uskoisin, että valokuvaustaidotkin otti aimo askeleen johonkin suuntaan. Löysin joitain juttuja joihin pitää kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota, [...]
Tänään oli kurssin vika päivä ja kävin aamulla ottamassa kuvia tunnin ajan eräässä lastenkodissa. Lapset oli 6-8 vuotiaita ja oli todella mukavaa. Projektiin ei tullut juurikaan uusia kuvia, mutta sillä nyt ei ollut niin väliä. Huomenna on aamulla vielä muutamat luennot ja iltapäivällä avataan näyttely johon toivon mukaan tulee paljon vieraita. Kurssi oli todella antoisa [...]
Mainitsin että minulla on pari hyvää valokuvauskurssia ja sitten on niitä paskempia. Tänään on niiden huonojen vuoro. Istun tunnilla ja opettaja käy oppilaiden kuvia nurkassa. Ei yhteistä katselua. Osa istuu käytävällä, osa syö leipiä ja yksi näppäilee kannettavaansa tylsistyneenä. Olen itkenyt tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta jos jokin kurssi tai luento ei ole aivoja rasittava, pitkästyn [...]
Viime aikoina on ollut aika tylsää. Maailmalla otsikoissa paistatteleva sikalentsu on tappanut aika tehokkaasti tämän opiskelijakaupungin ilmapiirin. Tarvitsin piristysruiskeen ja kulkiessani kadulla eräänä päivänä kuulin vanhojen miesten keskustelevan elämäneliksiiristä, joka saa kasvot hohtamaan ilosta. He mainitsivat kylän nimeltä Mixtlan. Tämä riitti minulle ja kiiruhdin äkkiä kotiin pakkaamaan reppuni. Kaksi tuntia myöhemmin olin jo pick-upin lavalla [...]