Kuuba, Santiago de Cuba: päiväkirjan 6:s osa. uskonnollisia rituaaleja ja erikoinen valokuvausstudio

This post was written by idiotwon on October 8, 2009
Posted Under: Suomeksi,photography,video

Kuuban matkan ehdottomasti mielenkiintoisin päivä oli kun paikallinen perhe kutsui minut kotiinsa katsomaan pyhimyksiään. Nämä pyhimykset ja paljon muuta alemmassa videossa. Ensimmäisessä videossa eksyin Kuubalaiseen valokuvausstudioon, jonka puitteet olivat melko vaatimattomat.

Kaikki kuvat ovat enemmän dokumentoivia muotokuvien sijaan. En missään vaiheessa neuvonut tai käskenyt heitä poseeraamaan tietyllä tapaa. Kun he asettuivat kameran eteen, minä ainoastaan odotin ja otin yhden kuvan jonka jälkeen he miettivät jo seuraavaa tärkeää kuvattavaa kohdetta.

Kuuban positiiviset puolet

Olisi väärin listata pelkkiä negatiivisia asioita Kuubasta. Vaikka täällä onkin suuria ongelmia, kalpenevat ne monille haasteille joita muualla maailmassa esiintyy. Täällä ihmiset eivät kuole nälkään. Ruokaa ei ole ehkä yllin kyllin, mutta sitä on tarpeeksi selviytymiseen.

Maan johto on ottanut todella tiukan asenteen ihmisten vapauteen ja suuri osa ihmisistä pidetään kurissa porkkanan sijaan kepillä. Tätä yritetään ilmeisesti perustella sillä etteivät ihmiset aina tiedä mikä on parhaaksi heille. Toisaalta harva maa planeetallamme uskoo rankaisemisen sijaan sopeuttamiseen. Pohjoismaat ovat selvä poikkeus tässä suhteessa moniin muihin maihin verrattuna.

Kuubassa on poliittisia vankeja ja kuolemanrangaistuskin löytyy lakikirjasta. Kuubassa ei kuitenkaan teloiteta ihmisiä, kuten monissa muissa maissa. Ilmainen terveydenhuolto ja koulutus ovat asioita, joita jokainen kuubalainen arvostaa. Täällä opetuksen avulla ihmisiä yritetään saada ajattelemaan, että raha ei ole se kaikkein tärkein asia. Muualla maailmassa mediakoneisto yrittää opettaa päinvastaisesta. Yksilöllisyyden sijaan Kuubassa korostetaan yhteisöllisyyttä.

Kuubassa pyritään kierrätetämään mahdollisimman tehokkaasti. Laki määrää maataloutta kasvattamaan kaiken orgaanisesti. Muualla maailmassa suuntaus on jälleen päinvastainen. Lannoitteet, torjunta-aineet ja siemenet omistavat yritykset yrittävät pakottaa kaikki maanviljelijät pois luonnonmukaisesta viljelyksestä. Kuubassa siemeniä ei patentoida tai geenimanipuloida.

FIdel etunenässä vastustaa monia muutoksia, joita maailmassa on tapahtunut. Internetin lähes täydellinen kieltäminen on niistä yksi ajankohtaisimmista ja omasta mielestäni idioottimaisin. Hänen johtamistyylinsä ei ole kuitenkaan täysin sellainen, joihin muualla maailmassa ollaan totuttu kun puhutaan diktaattoreista. Hän on myöntänyt tehneensä huonoja päätöksiä ja muuttanut mielipiteitään. Päätösten pyörtämiset eivät ole aina olleet monien mielestä oikeita. Hän ei ole koskaan ottanut kuitenkaan Paavin, Bushin tai Mugaben tyylistä asennetta, jossa sanoja ei pyörretä. Se on harvinainen piirre maan johtajassa missä tahansa maassa.

Kuuba on lähes täydellinen vastaisku kaikelle sille mitä kapitalistisessa maailmassa sen ympärillä tapahtuu. Kun kaikki muu ympärillä muuttaa, Kuuba säilyy ja sinnittelee. Kyseessä on sitkeä kansa, joka on ollut enemmän tai vähemmän huomion keskipisteenä viimeiset 500 vuotta.

Moni toki toivoo kehitystä Kuubassa. Kehitystä voi kuitenkin olla monenlaista ja on liian yksiselitteistä olettaa, että ainut oikea kehitys Kuuballe on rajojen avaaminen ja länsimäisen elämäntyylin välitön omaksuminen. Voimmeko länsimaissa muka kirkkain silmin väittää, etteikö jossain kohtaa matkan varrella olisi voinut tehdä jotain hiukan toisella tapaa?

Kehittyminen voi tarkoittaa yksinkertaisesti elämänlaadun paranemista, selviytymistä ja sitä että ihmisiä arvostetaan tasavertaisina. Kun kehitys jonain päivänä tulevaisuudessa rantautuu Kuubaan, sillä on mahdollisuus yhdistää kahden eri maailman positiiviset puolet. Kuubalaisilla ei ole veressä lännessä sukupolvelta toiselle periytynyt valtava materialismin tarve. Ihmiset ovat tottuneet tulemaan toimeen vähällä ja he tietävät että se on mahdollista.

Tulin osittain Kuubaan siksi, että halusin kokea ja nähdä minkälainen tämä saari on, ennen kuin Fidel Castro kuolee. Lähdin siitä oletuksesta, että kapitalismi tulee pilkkomaan tämän maan palasiksi, jonka jälkeen ulkomaalaiset ostavat kaiken. Haluan kuitenkin muuttaa mielipiteeni ja uskon siihen, että Kuuballa on loistava mahdollisuus luoda jotain uutta. Maan hallituksen täytyy vain vihdoin alkaa luottamaan kansalaisiinsa ja siihen, että he tietävät mikä on parhaaksi heille. Tulevaisuudessa Kuuba voi toimia esimerkkivaltiona länsimaille, jotka arvostavat vuosi vuodelta enemmän kestävää kehitystä, palvelusektoria ja turismia, sekä orgaanista luomuviljelyä. Ainut ohjeeni Kuuban päättäjille on: Tarjotkaa nyt ihmeessä ilmainen tai halpa internet kaikille kansalaisille. Kenelläkään ei pitäisi olla 2000-luvulla oikeutta rajoittaa tarjolla olevaa informaatiota. Jos kuubalaiset oikeasti halutaan tuoda mukaan nykyaikaan, en keksi mitään parempaa ja nopeampaa tapaa tehdä tämä kuin internetin välityksellä.

Add a Comment

required, use real name
required, will not be published
optional, your blog address

Next Post: