Cenote on reikä maassa jossa haluaisin uida joka päivä

This post was written by idiotwon on September 27, 2009
Posted Under: photography,Suomeksi,video

Cenote, Los dos ojos
Lopussa itetehty video normipäivästä Meksikossa. Luen kuitenkin ensin kuinka nämä lammikot syntyi.

Luonnonmuokkaamien maauimaloiden syntyhistoria
65 miljoonaa vuotta sitten Mount Everestin kokoinen meteoriitti iskeytyi maahan reilun 70 000 kilometrin tuntivaihdilla, tuhoten 70% kaikesta elämästä. Samassa rytäkässä kuolivat myös dinosaurukset.

70-luvulla PEMEX, meksikolainen öljy-yhtiö tutki Yucatanin niemimaata öljyn toivossa. Yritys löysi merestä jälkiä kraaterista, joka oli yli 150km leveä ja 20 kilometriä syvä. Itse meteoriitti oli noin 10 kilometriä halkaisijaltaan ja painoi oli aika tarkalleen triljoona tonnia. Kyseessä oli siis isohko kivi, joka kopsahti maahan parikymmentä kertaa nopeammin kuin luoti.

Kyse ei ollut ihan vaatimattomasta yhteentörmäyksestä, koska sillä hetkellä kun kivi pulahti lämpimään mereen niin 10 kilometriä ylempänä kiven yläreuna paleli vielä pakkasessa.

Koko härdellin seurauksena maapallo koki suurimman tsunamin ja melkoisen tulimeren. Jumalaa pelkäävä kutsuisisi sitä takuulla tuomionpäiväksi ja määnpäälliseksi helvetiksi. Periaatteessa koko maapallo oli liekeissä iskun jäljiltä. Metsiköt syttyi tuleen, pelkästä kuumuudesta ja ympäri maapalloa lentelevistä laavapalloista. Tämä kaikki tapahtui siis muutamassa minuutissa.

Seuraavat kuusi kuukautta oli tuhkan takia niin pimeää, ettei kävellessä olisi nähnyt omaa kättään. Lämpötila tietysti tippui siinä samalla ja kun lämpötila pimeyden jälkeen vihdoin palasi auringon ilmestyessä suht normaaliksi, niin uudelleen itävät kasvit tuhoutuivat happosateiden toimesta. Safka oli siis enemmän tai vähemmän kiven alla.

Seuraavaksi tuli satoja vuosia kestävä ilmastonlämpeneminen kiitos kaiken hiilidioksidin, joka vapautui ilmakehään metoriitin ansiosta. Edessä oli noin 20:n asteen lisäys lämpömittariin satojen vuosien ajaksi.

Dinosaurukset kuoli tuossa rytäkässä, mutta saatiin sentään kauniit Cenotet. Toinen ihan positiivinen juttu näiden maauimaloiden jälkeen on tietysti se, että kun dinosaurukset oli pikagrillattu, niin pienet maan alla lymyilleet kaikkiruokaiset nisäkkäät pääsivät ruokailemaan ulkoilma buffettiin. Osat olivat vaihtuneet ja nyt nisäkkäät söivät suihinsa sen mitä heidän saalistajistaan oli jäljellä.

68 miljoonaa vuotta myöhemmin nisäkkäiden valtakaudelle ei näy loppua ja bileet tuntuvat olevan parhaimmillaan. Pöytä on katettu täyteen herkkuja, eikä ole huolta huomisesta. On aika pulahtaa viimeisen kerran viileään Cenoteen.

Reader Comments

Aivan pro video. :D + upeet reiät maassa!

Hengessä mukana,
Rasmus Grenoblesta

#1 
Written By Rasmus on September 28th, 2009 @ 16:13

Hhehe. Thanks! Jäbä eksynyt Grenobleen! Ei paha. Pitää lueskella blogia. Tosin puuterista on sitten turha kirjottaa, en lue! :P

#2 
Written By idiotwon on September 28th, 2009 @ 16:32

Ei hitsiläinen, oliko se köyhän miehen Folke West? No mut olit kyl ehkä 100 kertaa sympaattisempi, en näkis em. henkilöä polkemassa kakkosluokan vängällä tai ruokkimassa kaloja nuin (aina ajattelemassa pieniä luontokappaleita). Vesi näytti ihanalta, tuumin itekin vielä kastautua ku ens viikoloppuna mennään mökille.

#3 
Written By maiju on September 28th, 2009 @ 20:15

Voi koti-Nestori, se oli ihana video! ihan tuli ikävä. ja tosi eläväinen blogi, olen aina välillä käynyt lueksimassa. laitan Kilpparillekin linkin, niin voi työpäiväänsä piristää :)

-Lisbet-Vaimo Valenciasta

ps. noi kuvat on ihan mielettömän hienoja!

#4 
Written By Liinu on September 29th, 2009 @ 10:20

On ehkä kaikin puolin järjettömän tylsä päivä töissä ja vois ajatella että pikku kateus tekis siitä vielä pahemman, mut ei, hyvälle mielellä sait :) Ymmärrän kyl miksi et tuu sieltä pois. … ootko käyttäny saippuaa kun uiskentelet niissä kuopissa? Jos sussa kasvaa levää, siitä se vihreys ja sen takia ne kalatkin tykästy.

#5 
Written By Asta on October 8th, 2009 @ 08:31

Jos sä oot hyvällä mielellä niin mä oon hyvällä mielellä. :)
Mitä se semmonen saippua on? Kyllä se lika sekoillessa eiku seikkaillessa katoaa.

#6 
Written By idiotwon on October 8th, 2009 @ 19:32

Add a Comment

required, use real name
required, will not be published
optional, your blog address