Poliisit muka vaarallisia?

This post was written by idiotwon on June 13, 2009
Posted Under: Suomeksi

Meksikolaisen poliisin vakiovaruste kadulla on luotiliivi. Oli kyseessä sitten liittovaltionpoliisi tai rutisevia shimanon vaihteita vääntelevä pyöräpollari, niin 5 kiloa metallia suojaa rintaa ja selkää. Se saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta Meksikon tapauksessa kyse taitaa olla enemmän politiikasta kuin itsesuojelusta.

Muutaman kuukausi sitten olin kotibileissä, kunnes päätin pistäytyä viereiselle aukiolle ottamaan kuvia. Siellä viereistä hallituksen rakennusta vartioiva pollari alkoi juttelemaan. Häntä tuntui pääaisassa kiinnostavan suomenkieli ja kuinka sitä puhutaan ja kirjoitetaan. Puolisen tuntia jutusteltuamme kättelimme ja minä palaisin bileisiin. Ennen kuin tartuin uudelleen kameraani, minun piti pestä käteni, sillä osa suomenkielisistä sanoista joita olin kirjoittanut poliisin käteen oli tarttunut omaani.

Eilen olin palaamassa jonkun ranskalaisen tytön läksiäisbileistä. Katedraalin vieressä törmäsin kahteen polkupyöräpoliisiin, jotka alkoivat juttelemaan minulle. Heitä kiinnosti perus jutut Suomesta, kuten kieli, lämpötilä yms. Lopulta toinen heistä kysyi:
“Missä Suomesta löytää naisia ikkunoista, joista voi valita suosikin?”

Yritin selittää että prostituutio on laitonta ja kyseiseen nähtävyyteen voi törmätä Saksassa ja Hollannissa, mutta ei Suomessa. Poliisit olivat hiukan pettyneitä, mutta halusivat vielä tietää paljonko suomalainen nainen maksaa. He olivat hiukan hämmästyneitä, kun sanoin etten oikeastaan tiedä. Sitten he suosittelivat minulle joitain paikallisia tissibaareja. Reilun puolituntisen aikana juttelimme paljon muustakin kuin naisista, mutta nuo tiedustelut nyt jäivät päällimmäisinä mieleen. Lopulta kättelimme ja toivotin Davidille ja Enriquelle hyvät yöt. Mukavia tyyppejä vaikka juuri kotiovelle päästessäni huomasin, että he olivat seuranneet minua koko matkan. Olen kuitenkin melko vakuuttunut, että he halusivat vain varmistua, että pääsen turvallisesti kotiin.

Turistioppaat kehottavat aina välttämään poliiseja, mutta minusta on silti väärin olla ennakkoluuloinen ja pelokas heitä kohtaan. Toistaiseksi minulla ei ole ollut mitään ongelmia paikallisen virkavallan kanssa. Tämä kommentti tulee varmasti vainoamaan minua jos meinaan kiertää koko Etelä-Amerikan. Niin tai näin, nyt peukko osoittaa ylöspäin. Ei kannata uskoa kaikkea mitä lukee. Ei siis kannata uskoa minuakaan, vaan on viisaampaa tehdä itse omat johtopäätökset matkanvarrella.

Jos haluaa välttyä ongelmilta tuntemattomien poliisien kanssa niin on parasta käyttäytyä hyvin, olla selvinpäin ja osoittaa pientä kunnioitusta. Tosin tämä sääntö pätee keneen tahansa tuntemattomaan. Myös poliisi on ihminen. Joissain maissa hän vain sattuu olemaan huonosti koulutettu ja palkattu. Se ei kuitenkaan tarkoita että jokainen pollari täällä olisi korruptoitunut.

2a.m

Bookmark and Share

Reader Comments

Toisaalta voihan sitä kiertää vaikka Yhdysvaltoja ja käydä Kanadassa, jos etsii turvallisempaa (?) nähtävää?!?

Siellä on hienoja paikkoja nähtävänä laidasta laitaan ja nyt kun on lama, niin moni alue on varmaan myös edullisempi kuin pari vuotta sitten, mikä on ylimääräinen plussa reppureissaajalle. Tai mennä käymään Aasiassa? Et oo tainnut Kiinassa vielä käydä etkä Japanissa.

#1 
Written By Else on June 14th, 2009 @ 15:35

Ei tuo Meksikon pohjoispuoli hirveästi kiinnosta, muutamaa isoa kaupunkia ja Kandan laskettelukeskuksia lukuunottamatta.

Turvallisuuteen voi yleensä vaikuttaa aika paljon omilla teoilla ja olemuksella, joten en ole kovin huolissani. Köyhyys tietysti ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin, mutta tuolla logiikalla eipä tuo Jenkkiläkään juuri nyt olisi niin hirveä turvallinen. :)

Aasia on jo lukittu seuraavaksi kohteeksi, mut tsekataan nyt eka tää manner. :)

#2 
Written By idiotwon on June 15th, 2009 @ 15:11

No, tottahan tuo ihan varmasti on, että itse määrää mihin menee, eikä sun nyt varmaan mihinkään tunnettuihin riskipaikkoihin tartte matkatakaan. Lonely Planet auttanee asiassa? Tulee kyllä varmasti mukavia reissuja.

Aasiassa olis kyllä hauska taas käydä. Liian monta vuotta jo kulunut.

#3 
Written By Else on June 16th, 2009 @ 18:24

Add a Comment

required, use real name
required, will not be published
optional, your blog address