Mitä uutta influenssa A:sta suht sikavähällä taustatutkimuksella
Katsoin netistä Meksikon presidentin Felipe Calderónin puheen liittyen flunssa A:han. Ennen puhetta oli televisiokanavalla kuitenkin aikaa pienelle yhteiskuntaan liittyvällä ilmoituksella. Uhkailevan ja nopean leikkauksen omaava infopätkä kertoi siitä kuinka kaikissa korruptioepäilyissä pitäisi ottaa yhteyttä viranomaisiin.
Presidentin puhe
Maata uhkaa pandemia, mutta silti korruptio on toinen todella merkittävä uhka. Korruption takia mm. terveydenhuolto on täysin retuperällä.
Puheen lopussa tuntui olevan tärkein viesti. “Katsotaan rauhassa kuinka tilanne kehittyy. Yritetään yhdessä selvittää kuinka monta tautitapausta oikeasti on ja kuinka monella on vain samanlaisia oireita.”
Voi siis hyvin olla, että pöly ja saasteet, sekä lämpötilanvaihtelut ilmstoidussa kaupungissa sekoittavat epäily- ja kuolotilastot.
Tässä samaisessa, yhdessä maan suurimmissa sanomalehdistä, on myös juttua kiinalaisista liittyen flunssapandemiaan.
1. Kiinalaiset tarjoavat apua tautiin liittyen.
2. Tietyillä tahoilla on epäilys että flunssa A:n alkulähde on Kiina. Kiinalaiset tietysti kieltävät asian.
3. Uutisessa kerrotaan kuinka Meksikon Punainen Risti saa Kiinalta 50 miljoonaa dollaria.
EDIT: 4. Ja nyt Kiina sulkee lentoliikenteen Meksikoon, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Hyvin hassu yhteensattuma. (Seuraava ehdotus vain salaliittoteorioista kiinnostuneille: Kyse on maailmanpolitiikasta/rahasta. Siinä missä jenkkiyritykset levittivät AIDS:n niin kiinalaiset tuovat nyt flunssan lähelle Jenkkilää. Toinen vaihtoehto on tietysti se perinteisempi, jossa iso lääkevalmistaja laskee vapaaksi viruksen. :P )
Lehden sivuilla kerrotaan myös että kuolonuhreja on 159, kun taas YLE sanoo 12 kuolleen ja 312:n sairastuneen. Toinen ilmeisesti käyttää WHO:n virallisia tilastoja ja toinen Meksikon virallisia tilastoja. En jaksa tarkistaa onko asian laita näin.



